Tarinamme
Wash palvelut on perinteikäs, jo toisessa polvessa oleva perheyhtiö, joka on perustettu vuonna 1991. Toiminta-alueemme on Oulun seutu sekä Pohjois-Pohjanmaan eteläiset kunnat. Uskomme vahvasti, että perheyrityksen arvomaailma ja palava halu palvella aidosti asiakasta pitää meidät edistyksellisenä ja kehittyvänä kasvuyrityksenä tulevaisuudessakin.
Yli 30 vuotta puhtaasti kirkkaampaa arkea!
Isäni Eero Luttinen ja äitini Seija Salo perustivat v. 1991 Tuiran siivouspalvelu Ky:n. Alussa he siivosivat itsekin, mutta yrityksen kasvaessa alkoi tulla entistä enemmän hallintopuolta mukaan.
Itse tulin mukaan v. 1998 myyntipuolelle. Myöhemmin aloin ottamaan enemmän vastuuta yrityksen hoitamisesta ja siirryin pienen koulimisen jälkeen toimitusjohtajan tehtäviin ja muutimme yrityksen nimen Wash palvelut Ky:ksi. Vuonna 2016 siirsimme yrityksen sukupolvenvaihdoksella minulle ja siitä lähtien olen pyrkinyt toteuttamaan visiotani kehittyvästä siivouspalveluyrityksestä yhdessä koko henkilökunnan kanssa.
Yhdessä rakennamme puhtaampaa tulevaisuutta.
– Yrittäjä/toimitusjohtaja Sami Luttinen
Paikallinen perheyhtiö jo toisessa sukupolvessa
Olemme toimineet Oulun alueella jo vuodesta 1991 ja toimintamme laajentui Ylivieskan alueelle vuonna 2006.
Aito halu palvella
Meille jokainen asiakas on tärkeä ja räätälöimme palvelumme vastaamaan yksilöllisesti asiakkaan tarpeita.
Siivousta vastuullisesti
Otamme omassa toiminnassamme ympäristön huomioon ja kehitämme palveluitamme jatkuvasti vihreämpään suuntaan.
Meillä viihtyvät niin asiakkaat kuin työntekijät
Meille on tärkeää, että myös työntekijämme viihtyvät meillä. Tyytyväiset työntekijät edistävät myös asiakkaidemme tyytyväisyyttä.
Washlaista apunasi
+ kohdetta päivässä puhtaaksi
M€ liikevaihto
Asiakkaiden NPS-luku
Työntekijöiden eNPS-luku
Lähetä viesti
Yhteystiedot