Siivous on nyt tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää kuin 30 vuotta sitten 

Oululainen siivousalan yritys Wash palvelut ky viettää helmikuussa 30-vuotissynttäreitään. Yrityksen pitkäaikaisimmat työntekijät ovat olleet talossa yrityksen perustamisesta lähtien ja osa on ollut alalla jo vuosikymmeniä. He ovat nähneet siivousalan muutoksen.    

Lähes 40 vuotta alalla ollut Wash palveluiden Seija Niskasaari sanoo, että muutosta on tapahtunut niin työkulttuurissa kuin siivousvälineissä. Työ on nyt huomattavasti kevyempää kuin vielä 80-luvulla, jolloin Niskasaari aloitti työnteon siivousalan parissa.   

– Niinkin yksinkertainen parannus, kuin nivelen lisääminen lattiakuivaimeen, on helpottanut työntekoa. Aiemmin välineet olivat jäykkiä, eivätkä välttämättä taittuneet lainkaan, mikä teki lattian puhdistuksesta työläämpää. Välineiden materiaalit ovat myös keventyneet paljon. Ne on helpompi puhdistaa ja erilaiset säätöominaisuudet tekevät niistä ergonomisempia.   

Uransa alussa Niskasaari opasti puhdistamaan lattiat peruukin näköisellä pesumopilla tai frotee- ja vohvelipyyhkeillä. Välineiden puhdistaminen oli työläämpää, eivätkä materiaalit kestäneet samalla tavalla kulutusta kuin 90-luvulla tullut mikrokuitu.   

Jos materiaalit ovatkin nykyään kestävämpiä, samaa ei voi Niskasaaren mukaan aina sanoa siivouskoneista.   

– Siivouskoneet ovat muuttuneet vuosien varrella. Samoja laitteita on edelleenkin olemassa kuin aikoinaan, mutta ne ovat nykyään tehokkaampia ja akut kestävät pidempään. Uusien materiaalien ansiosta koneista on myös voitu tehdä kevyempiä. Tuntuu kuitenkin, että ennen laitteet saattoivat olla kestävämpiä.   

Tehokkuutta lisää  

Monia siivousmenetelmiä on muokattu vuosikymmenten aikana tehokkaampaan suuntaan. Vielä 90-luvulla esimerkiksi ajateltiin, ettei ilman vettä voi tulla puhdasta. Vettä kuljetettiin mukana ja saatettiinpa sitä jopa nakata perussiivousten yhteydessä ämpärillä huoneeseen. Kun vesi saattoi päästä valumaan seinien reunoja pitkin alakertoihin, pääsi helposti syntymään vesivahinkoja. Nykyään ollaan paljon varovaisempia veden kanssa ja suositaan esivalmisteltua siivousta.   

Yksi tehokkuutta lisännyt tekijä on työtehtävien eriytyminen. Ennen vanhaan siivouskohteen ylläpitosiivooja saattoi suorittaa esimerkiksi lattioiden paikkavahauksia ja jopa peruspesuja ja uudelleenvahauksia, mikä oli kylläkin tehokasta. Nykyään osaamista tarvitaan kuitenkin paljon enemmän mm. pintamateriaalien tuntemuksessa ja aineiden sekä menetelmien tietämyksessä. Siksi nämä työt tekee nykyään yleensä erikseen siihen koulutettu henkilöstö. 

Työporukoiden eriytyminen on toisaalta myös vähentänyt koko työporukan kanssa vietettyä aikaa. Aiemmin työkaverit saattoivat olla kuin toinen perhe ja heidän kanssaan vietettiin paljon aikaa myös vapaa-ajalla. Nykyään työt ja vapaa-aika pidetään enemmän erillään, eikä töissä ehditä työtehon noustessa enää samalla tavalla seurustelemaan.  

Työtehoa on ollut pakko lisätä, jotta pystytään vastaamaan kovaan kilpailuun. Ennen asiakkaat olivat valmiita maksamaan mm. säännöllisestä lattioiden hoidosta, mutta nykyään raha ratkaisee usein paljon ja siivous on monesti asia jossa säästetään. 

Aika ennen tietotekniikkaa  

Yksi tärkeä parannus aiempaan on ollut ympäristöystävällisyys, mikä otetaan myös Wash palveluilla hyvin huomioon.   

– Ennenkin puhdistusaineet olivat tiivisteitä kuten nykyään, mutta aineista pyritään tekemään nykyään mahdollisimman ympäristöystävällisiä. Se on mielestäni iso valtti tänä aikana, kun ympäristöasioiden merkitys on korostunut maailmalla, Niskasaarikin toteaa.    

Mutta miten ennen kysyttiin työkohteessa apua, tai saatiin ilmoitus aikataulumuutoksista, kun ei käytössä ollut nykyajan kännyköitä ja tietokoneita?   

– Työt vain hoidettiin, eikä turhia kyselty, Niskasaari naurahtaa.   

– Ongelmat ratkaistiin oma-aloitteisesti maalaisjärjellä ja kysyttiin sitten tavatessa. Nykyäänhän yhteydenpito on niin helppoa, että saatetaan kysellä jopa vähän turhia asioita. Tietotekniikka on muutenkin lisännyt toimistotöitä ja vähentänyt näin työnjohdon aikaa kentällä. Mutta hyvähän se tietysti on, että ihmiset saa nyt helposti kiinni ja yhteydenpito pelaa.   

Lue lisää Wash palveluiden asiakkaista ja työntekijöistä, sekä tutustu huikeisiin synttäritarjouksiin täältä.